Säännöt

 

1 §

 

Yhdistyksen nimi on Luontokamerat. Näissä säännöissä siitä käytettiin nimitystä kerho. Kerhon kotipaikkakunta on Helsingin kaupunki.

 

2 §

Kerhon tarkoituksena on voittoa tavoittelematta luoda kehitysmahdollisuudet jäsenilleen luonnon valokuvaukseen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi kerho järjestää kokouksia, koulutustilaisuuksia, kilpailuja ja näyttelyjä. Lisäksi kerho järjestää jäsenilleen opinto- ja kuvausmatkoja sekä omistaa valokuvauskalustoa ja ylläpitää kirjastoa. Toimintansa tukemiseksi kerho voi ylläpitää kuva-arkistoa, järjestää valokuvanäyttelyjä ja illanviettoja, vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta.

 

3 §

 

Kerhon virallinen kieli on suomi.

 

4 §

 

Kerhon jäseneksi voi liittyä jokainen luontokuvauksesta kiinnostunut, jonka kerhon hallitus hyväksyy.

 

5 §

 

Kerhon on pidettävä jäsenistään jäsenluetteloa.

 

6 §

 

Jäsenet ovat velvollisia suorittamaan kerholle kalenterivuosittain jäsenmaksun, jonka suuruudesta päätetään kerhon vuosikokouksessa.

 

7 §

 

Jäsen voi erota kerhosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti kerhon kokouksessa, jolloin eroilmoitus merkitään pöytäkirjaan.

 

8 §

 

Jäsen voidaan erottaa:

 

1. Jos hän laiminlyö erääntyneen jäsenmaksunsa tai ei muuten täytä sääntöjen määräämiä velvollisuuksiaan.

 

2. Jos hän on aikaansaanut kerholle huomattavaa vahinkoa tai on toiminut vastoin kerhon tarkoitusperiä.

 

Jäsenen erottamisesta päättää hallitus. Erotettu jäsen saa valittaa päätöksestä kerhon kokoukselle jättämällä kerhon hallitukselle kirjallisen valituksen kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon erottamisesta.

 

9 §

 

Kerhon asioista päättävät kerhon kokoukset, joiden päätökset hallitus toteuttaa.

 

10 §

 

Kerhon vuosikokous pidetään lokakuussa hallituksen määräämänä ajankohtana. Vuosikokouksessa käsitellään:

 

1. Valitaan hallitukseen jäsenet erovuoroisten sijaan.

2. Valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille varamiehet.

3. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta.

4. Hyväksytään seuraavan toimikauden toimintasuunnitelma.

5. Hyväksytään seuraavan toimikauden talousarvio.

6. Päätetään kerhon kokoontumisista.

7. Käsitellään muut esille tulevat asiat.

 

11 §

 

Kevätkokous pidetään viimeistään toukokuussa hallituksen määräämänä ajankohtana. Kevätkokouksessa käsitellään:

 

1. Tilikertomus edelliseltä vuodelta

2. Tilintarkastajien lausunto

3. Tilinpäätöksen vahvistaminen

4. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen vastuuvelvollisille.

5. Käsitellään muut esille tulevat asiat.

 

12 §

 

Kutsu kerhon sääntömääräisiin kokouksiin lähetetään kerhon jäsenille kirjallisena neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta.

 

13 §

 

Kerhon toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.

 

14 §

 

Kerhon tilit on toimitettava tilintarkastajille viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen kevätkokousta sekä muulloinkin tilintarkastajien pyytäessä. Tilintarkastajien on toimitettava tilit tarkastettuina hallitukselle viimeistään kaksi (2) vuorokautta ennen kevätkokousta.

 

15 §

 

Hallitus kutsuu ylimääräisen kokouksen koolle, jos se katsoo sen tarpeelliseksi tai jos yksi viidesosa (1/5) jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti erityisesti ilmoitettua asiaa varten vaatii. Kokous on tällöin pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa vaatimuksen hallitukselle jättämisestä. Kutsu ylimääräisiin kokouksiin lähetetään jäsenille kirjallisena seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta.

 

16 §

 

Ellei näissä säännöissä toisin määrätä, tehdään päätökset yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten jakautuessa tasan ratkaisee puheenjohtajan antama ääni, vaalissa kuitenkin arpa.

 

17 §

 

Kerhon asioita hoitaa sen hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja kaksi muuta jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja on heistä vuosittain kolme erovuorossa. Hallituksen jäsenen toimiaika on korkeintaan kaksi perättäistä toimikautta. Ensimmäisellä kerralla erovuoron ratkaisee arpa.

 

18 §

 

Hallitus on päätösvaltainen, jos läsnä on puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi kaksi hallituksen jäsentä.

 

19 §

 

Kerhon nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai rahastonhoitaja.

 

20 §

 

Kerhon tunnuksista ja merkeistä päätetään kerhon sääntömääräisissä kokouksissa.

 

21 §

 

Sääntöjen muuttamisesta päättää kerhon sääntömääräinen kokous. muutokseen vaaditaan vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistö annetuista äänistä.

 

22 §

 

Kerhon purkamisesta on päätettävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden välinen aika on vähintään yhdeksänkymmentä (90) vuorokautta. Jos kerho purkautuu, luovutetaan sen varat luonnonsuojelun edistämiseen sillä tavoin kuin purkamisesta päätettäessä tarkemmin määrätään.

 

23 §

 

Muilta osin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.