Toiminta

 

Luontokamerat kokoaa yhteen luonnosta ja luonnonvalokuvauksesta kiinnostuneet. Toiminta koostuu kuukausittaista kokouksista, yhteisistä retkistä, ulkopuolisten asiantuntijoiden vierailuista, kuvakilpailuista, koulutuksesta, kuvien esittelystä, ja mielipiteiden vaihdosta. Luontokamerat toimii pääkaupunkiseudulla.

 

Päämäärä

 

Päämääränä on edistää jäsenten luonnon ja kuvaustekniikan tuntemusta, viihtyä yhdessä sekä innostaa alan harrastamiseen.

 

Historia

 

Luontokamerat  perustettiin vuonna 1978. Perustavassa kokouksessa hallitukseen valittiin: Veikko Termonen, Risto Siitonen ja Pekka Lahti. Joitakin vuosia myöhemmin kerhosta muodostettiin rekisteröity yhdistys. 1980-luvulla jäsenmäärä kasvoi huomattavasti, kun kerhoon liittyi joukko luontokuvauksesta kiinnostuneita jäseniä Laajasalon kamerakerhosta. Kerhossa katsottiin dioja, keskusteltiin ja järjestettiin kuvausretkiä mm. Kuhmoon, jossa käytiin useamman kerran. Seurassa oli jo silloin tunnettuja luontokuvaajia, mm. Heikki Willamo ja Jorma Peiponen. Ohjelmaan kuului myös sekä omien jäsenten antamaa koulutusta että ulkopuolisten asiantuntijoiden esitelmiä. Aiheina olivat mm. silloin ajankohtainen suodattimien käyttö ja makro/mikroskooppikuvaus. Kerho järjesti myös kiertäviä näyttelyitä.

 

Tänään kerhoon kuuluu noin 30 jäsentä, joukossa eturivin ammattilaisia ja innokkaita harrastajia.

 

Yhteisnäyttelyt

 

Luontokamerat ry kokosi 10-vuotisnäyttelyynsä 40 valokuvaa yhteensä 18 jäseneltään. Näyttely oli esillä kuudessa pääkaupunkiseudun kohteessa: Ornis Finlandica, Itäkeskuksen monitoimitalo, Espoon työväenopisto, Vantaan pääkirjasto, Eläintieteen museo ja Helsingin kaupungin pääkirjasto.

 

Yhdistyksen 20-vuotisnäyttelyn teemana oli ”Luonto kaupungissa – kaupunki luonnossa”. Näyttelyllä pyrittiin kertomaan yleisölle luontoarvoista, joita pääkaupunkiseudultamme vielä runsain mitoin löytyy – väestönkasvusta ja rakennuspaineista huolimatta. Näyttely sisälsi yhteensä 37 kpl 40 x 50 cm kokoista valokuvaa kaikkiaan 11 jäseneltä. Näyttely oli esillä viidessä pääkaupunkiseudun kohteessa: Espoon luontotalo Villa Elfvik, Rikhardinkadun kirjasto, Vantaan Ympäristökeskus Leija, Kauniaisten kaupungintalo ja Suomen Ympäristökeskus.

 

Yhdistyksen 30-vuotisnäyttely "Santahaminan luonto" pidettiin syyskuun alussa 2009 Helsingissä Sanomatalon Mediatorilla. Tarkoituksena oli esitellä suurelle yleisölle Santahaminan upea luonto, joka suljetulla sotilassaarella on kehittynyt ainutlaatuiseksi eliö- ja kasvilajeiltaan. Luonnon esittelyssä oli taustana Santahaminan pitkä historia vanhana kauppapaikkana ja sotilassaarena Ruotsin, Venäjän ja Suomen itsenäisyyden aikana. Näyttelyn avajaisten yhteydessä julkaistiin Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorianlaitoksen julkaisusarjassa kirja "Santahamina – sotilassaaren luontoaarteet", jonka kuvat ovat pääosin kerholaisten ottamia.

 

Retket

 

Yhdistyksessä on tapana tehdä yhteinen kuvausretki keväisin ja syksyisin. Vuosien saatossa yhdistyksen jäsenet ovat tehneet retkiä mm. seuraaviin kohteisiin: Kivijärvi, Pellinki, Kustavin Brandö, Teijo, Viro, Tammisaaren Ramsholmen, Someron Häntälä, Liesjärven kansallispuisto ja Torronsuo, Mustavuori, Saaren kansanpuisto, Karkalin luonnonpuisto, Laajalahti, Hindsby, Porkkalanniemi, Isojärven kansallispuisto, Sandö, Viikki, Hanko, Nauvo, Seitsemisen kansallispuisto, Jussarö, Santahamina, Siikalahti, Repoveden kansallispuisto, Isokari, Helsingin Kuivasaari, Utö, Jungfruskär ja Kuhmo.

 

Repoveden ruskaretken kertomus ja kuvia >>

 

Kuvia ja kertomus majavaretkestä Isojärvellä >>