Ruskaretki Repovedelle – 2008 |
![]() |

Lokakuun ensimmäisen viikonlopun perjantaiaamuna kultasi aurinko keltaiset koivikot ja ruskeat pellot. Tuuli riepotteli sinisellä taivaalla pilvenriekaleita mennessään. Tullessaan Repovedelle oli matkalaisilla kuitenkin edessään harmaa ja sateinen maisema.
Säästä huolimatta tutustuivat ensin saapuneet Repoveden maisemiin jo perjantaina. Kuvaustakin yriteltiin, mutta lopuksi oli keskityttävä kameroiden suojaamiseen. Seuraavina päivinä kävivät aurinko ja sadepilvet ankaraa taistoa taivaankannella. Milloin oli toinen voitolla, milloin toinen.
Vietimme osan lauantaipäivää rantasaunalla, jossa tutustuimme poikien opastuksella kuvankäsittelyn ihmeisiin. Onneksi aurinko sai osittaisen niskalenkin pilviröykkiöistä ja pääsimme kuvaamaankin. Myöhemmin nautimme valmiin kalasoppa-aterian virkistävine juomineen ja saunoimme. Säähän on pukeutumis- ja asennekysymys ja kaikki tuntuivat viihtyvän.
Sunnuntaina oli kirkkain päivä ja patikkaretkemme päätteeksi seurailimme kalliokiipeilijöiden kipuamista Olhavanlammen kallioilla. Sitä ennen olimme kulkeneet kiemurtelevia polkuja, milloin korkeilla kallioilla, milloin vihreän hämyissä ikimetsissä, milloin kulotetun metsän laitaa.
Kuvia katsellessamme huomasimme, että meillä tytöillä oli aurinkoisemmat kuvat. Johtuikohan se heräämisajankohdista?
Matkalla olivat mukana Tarja Heikkilä, Päivi Malinen, Katja Nikkinen, Timo Knuutinen, Petri Kortelainen, Hannu Holmberg ja Lisse Tarnanen.
Lue myös tarina Isojärven retkestä >>
