Lisse Tarnanen
Olen taustaltani espoolainen luontokuvaaja ja copywriter. Lopetin virkatyöt nelisen vuotta sitten. Työt kuitenkin jatkuvat, nyt Madella Oy:ssä ja kotitoimistossa.
Erikoisesti matelijat ja sammakkoeläimet kiinnostavat. Kollegani Jarmo Latvan kanssa yritämme sinisilmäisesti parantaa maailmaa ja vähentää matelijoihin kohdistuvaa vihamielisyyttä. Ensimmäisessä vaiheessa kuvasimme Suomen kaikki matelija- ja sammakkolajit ja teimme niistä laajan näyttelyn informatiivisine näyttelyluetteloineen. Näyttely kiersi lähes kolme ja puoli vuotta ympäri Suomea lähinnä luontokeskuksissa, museoissa ja pääkirjastoissa. Nyt olemme tehneet uuden valokuvanäyttelyn Suomen käärmeistä.
Näyttelyä seurasi kirja, Suomen käärmeet ja liskot, joka on ensimmäinen aiheesta julkaistu teos Suomessa. Seuraavaksi toteutimme Matelijaillaksi nimetyn ohjelman, jossa kuvatarinoin kerromme käärmeiden ja liskojen elämästä.
Muukin kiinnostaa: erityisesti nisäkkäät, varsinkin kauriit ja hirvet. Hyönteisistä sudenkorennot, perhoset ja luteet. Maisemat, kasvit ja joskus linnutkin. Ja tietysti lapsikuvaus. Etukäteisjärjestelyt, kojut ja ruokinnat eivät ole juttuni. Kuvattavien haku perustuu tietoon eläinten elinympäristöistä, elintavoista sekä vuosi- ja vuorokausirytmistä. Mitä enemmän niistä tietää, sitä kiinnostavammaksi kuvaaminen muuttuu. Outokin käyttäytyminen saa selityksensä ja kuvaus monipuolistuu.
Merkkini on Canon, runkoina 5D Mark II ja III sekä pokkari Powershot G7X , optiikat vaihtelevat 15 mm:stä 300:aan. Kaikki eivät mahdu reppuun.
Read MoreErikoisesti matelijat ja sammakkoeläimet kiinnostavat. Kollegani Jarmo Latvan kanssa yritämme sinisilmäisesti parantaa maailmaa ja vähentää matelijoihin kohdistuvaa vihamielisyyttä. Ensimmäisessä vaiheessa kuvasimme Suomen kaikki matelija- ja sammakkolajit ja teimme niistä laajan näyttelyn informatiivisine näyttelyluetteloineen. Näyttely kiersi lähes kolme ja puoli vuotta ympäri Suomea lähinnä luontokeskuksissa, museoissa ja pääkirjastoissa. Nyt olemme tehneet uuden valokuvanäyttelyn Suomen käärmeistä.