Toni Sarin
Olen -69 syntynyt valokuvauksen harrastaja Helsingistä. Valokuvaus on ollut lähellä sydäntä noin 20 vuoden ajan ja varsinkin luontokuvaus, mutta kuvaan myös paljon matkoilla. Alkuaikoina harrastukseni oli vähäistä. Perhe-elämän normi kiireet, kahden pojan kasvattamista, työ ja oman firman pyörittämistä ja haaveena oli että jonain päivänä kuvauksesta tulee vakavampaa ja tulihan siitä. Pääsääntöisesti kuvauskohteiksi valitsen lintuja ja muita eläimiä mutta toki kaikki luonto aiheet kiinnostaa. Seuraava askel kuvaus harrastustani on kilpailu ja näyttely toiminta joten siinä riittää taas uusia haasteita.Vesi elementtinä on erittäin kiehtova, on se sitten vapaana juoksevaa tai talven jäädyttämää, omissa kuvissa vesi on paljon mukana.
Kalustona on Canon EOS 80d ja 90d rungot ja optiikkana 18mm ja 600mm välissä olevat linssit.Valokuvausopit aloitin aikoinaan kansalaisopiston kursseilla ja siellä opettajana oli Kuvataideakatemian Jussi Autio. Nyt muutaman vuoden työväenopistojen luontokuvakursseilla ja opettajan pitkän linjan luontokuvaaja ja opettaja Jorma Peiponen. Iso osa opinnoista on ollut myös kerho- ja seuratoiminnoilla sekä tietenkin omatoiminen kuvaaminen ja luonnossa liikkuminen, kotisohvalla ei kuvia saa pitää lähteä liikkeelle. Olen Vihdin Kameraseuran, Helsingin Kameraseuran, Luontokamerat Ry.n ja Suomen Luonnonvalokuvaajat Ry.n jäsen. Retki metsään rauhoittaa, se rentouttaa, vähentää stressihormoonin eritystä. Mitä useammin metsässä käyt ja mitä pitempään siellä viihdyt, sitä paremmin voit. Luonnossa kamera mukana, siinä hermo lepää.
Facebook omalla nimellä.
http://tonisarin.fi/
https://www.instagram.com/tonisarinphotography/
https://www.flickr.com/photos/tonisarinphotography/albums
Read MoreKalustona on Canon EOS 80d ja 90d rungot ja optiikkana 18mm ja 600mm välissä olevat linssit.Valokuvausopit aloitin aikoinaan kansalaisopiston kursseilla ja siellä opettajana oli Kuvataideakatemian Jussi Autio. Nyt muutaman vuoden työväenopistojen luontokuvakursseilla ja opettajan pitkän linjan luontokuvaaja ja opettaja Jorma Peiponen. Iso osa opinnoista on ollut myös kerho- ja seuratoiminnoilla sekä tietenkin omatoiminen kuvaaminen ja luonnossa liikkuminen, kotisohvalla ei kuvia saa pitää lähteä liikkeelle. Olen Vihdin Kameraseuran, Helsingin Kameraseuran, Luontokamerat Ry.n ja Suomen Luonnonvalokuvaajat Ry.n jäsen. Retki metsään rauhoittaa, se rentouttaa, vähentää stressihormoonin eritystä. Mitä useammin metsässä käyt ja mitä pitempään siellä viihdyt, sitä paremmin voit. Luonnossa kamera mukana, siinä hermo lepää.
Facebook omalla nimellä.
http://tonisarin.fi/
https://www.instagram.com/tonisarinphotography/
https://www.flickr.com/photos/tonisarinphotography/albums