Toiminta - Luontokamerat

Toiminta

Luontokamerat kokoaa yhteen luonnosta ja luonnonvalokuvauksesta kiinnostuneet. Toiminta koostuu kuukausittaista kokouksista, yhteisistä retkistä, ulkopuolisten asiantuntijoiden vierailuista, kuvakilpailuista, koulutuksesta, kuvien esittelystä, ja mielipiteiden vaihdosta. Luontokamerat toimii pääkaupunkiseudulla.

Päämäärä

Päämääränä on edistää jäsenten luonnon ja kuvaustekniikan tuntemusta, viihtyä yhdessä sekä innostaa alan harrastamiseen.

Historia

Luontokamerat perustettiin vuonna 1978. Perustavassa kokouksessa hallitukseen valittiin: Veikko Termonen, Risto Siitonen ja Pekka Lahti. Joitakin vuosia myöhemmin kerhosta muodostettiin rekisteröity yhdistys. 1980-luvulla jäsenmäärä kasvoi huomattavasti, kun kerhoon liittyi joukko luontokuvauksesta kiinnostuneita jäseniä Laajasalon kamerakerhosta. Kerhossa katsottiin dioja, keskusteltiin ja järjestettiin kuvausretkiä mm. Kuhmoon, jossa käytiin useamman kerran. Seurassa oli jo silloin tunnettuja luontokuvaajia, mm. Heikki Willamo ja Jorma Peiponen. Ohjelmaan kuului myös sekä omien jäsenten antamaa koulutusta että ulkopuolisten asiantuntijoiden esitelmiä. Aiheina olivat mm. silloin ajankohtainen suodattimien käyttö ja makro/mikroskooppikuvaus. Kerho järjesti myös kiertäviä näyttelyitä.

Tänään kerhoon kuuluu noin 50 jäsentä, joukossa eturivin ammattilaisia ja innokkaita harrastajia. Myös uudet jäsenet ovat tervetulleita.

Yhdistyksen jäsenten näyttelyistä saat tietoa Näyttelyt-sivulta.

Retket

Yhdistyksessä on tapana tehdä yhteinen kuvausretki keväisin ja syksyisin.

Kuvia Repoveden retkeltä >>

Kuvia Isojärven retkeltä >>

Vuosien saatossa yhdistyksen jäsenet ovat tehneet yhteisretkiä mm. seuraaviin kohteisiin: Kivijärvi, Pellinki, Kustavin Brandö, Teijo, Matsalun kansallispuisto (Viro), Tammisaaren Ramsholmen, Someron Häntälä, Liesjärven kansallispuisto ja Torronsuo, Mustavuori, Saaren kansanpuisto, Karkalin luonnonpuisto, Laajalahti, Hindsby, Porkkalanniemi, Isojärven kansallispuisto, Sandö, Viikki, Hanko, Nauvo, Seitsemisen kansallispuisto, Jussarö, Santahamina, Siikalahti, Repoveden kansallispuisto, Isokari, Helsingin Kuivasaari, Utö, Jungfruskär, Kuhmo, Rysäkari, Gamvik (Norja), Vallisaari ja Kuninkaansaari, Ulko-Tammio, Helvetinjärven kansallispuisto, Lågskär, Porvoo, Extremadura (Espanja), Tvärminne, Siikanevan soidensuojelualue, Kristiinankaupungin saaristo, Jurmo, Teijon kansallispuisto ja Sipoonkorpi.

Aivan viime vuosien 2016-2018 aikana yhdistys on retkeillyt mm. Viron Saarenmaalla, Nuuksiossa, Örössä, Kökärissä ja Meikon luonnonsuojelualueella.

Kuvakilpailut

Kerran vuodessa yhdistyksellämme on ollut tapana järjestää kerhon oma Vuoden luontokuvakilpailu.

Kuvia vuoden 2017 kilpailusta >>


Powered by SmugMug Log In